Satmatic
(Kuva ei liity Satmaticin toimituksiin.)

Aurinkosähkölle riittää nyt kysyntää – Satmaticin toimitukset moninkertaistuneet vuoden aikana

Industrial Prime FI | kesäkuu 19, 2017

Shares

Industrial Prime FI

kesäkuu 19, 2017

Satmatic Oy:n aurinkosähköliiketoiminta kasvaa huimaa vauhtia. Mikäli vuoden alkupuoliskon tahti jatkuu, liiketoiminta kasvaa moninkertaiseksi vuoteen 2016 nähden.

Ulvilalaisen Satmaticin tuoteportfoliosta löytyy kattava kirjo sähköverkkoon liitettäviä aurinkosähköjärjestelmiä. Valikoimaa riittää muutaman kilowatin mökki- ja kotitalousjärjestelmistä aina suuriin aurinkosähköpuistoihin.

Myyntipäällikkö Hannu Poussun mukaan vuosi 2016 oli Satmaticilla ensimmäinen vuosi, jolloin aurinkosähköliiketoiminta kasvoi merkittävälle tasolle. Kuluvana vuonna kasvu on kiihtynyt entisestään.

– Sekä pieniä että isoja järjestelmiä on mennyt enemmän kuin koskaan ennen, ja vuoden ensimmäisen puoliskon tahti on ollut kova. Jää vielä nähtäväksi, kuinka moninkertaisiin lukuihin tänä vuonna lopulta päädytään, Poussu kertoo.

Kysynnän kasvulle löytyy useampiakin selityksiä. Jo pidemmän aikavälin trendeinä menekin kasvua ovat edesauttaneet paitsi kasvanut ympäristötietoisuus, myös aurinkopaneelien sekä järjestelmiin liittyvien muiden tarvikkeiden laskenut hintataso.

Lisäksi taustatekijänä on sähkön ja sen siirtämisen hinta. On todennäköistä, etteivät hinnat tulevaisuudessa ainakaan laske nykyisestä. Siksi investointi aurinkosähköön houkuttaa yhä useampia kotitalouksia ja yrityksiä.

– Meiltä on muutamaan otteeseen tilattu järjestelmiä heti sen jälkeen, kun sähköyhtiö on ilmoittanut nostavansa siirtohintoja. Kertainvestointi aurinkosähköön pienentää suoraan ostosähkön määrää, Poussu valottaa.

 

 

”Aurinkosähkö on kaupoille järkevä valinta, sillä kesällä jäähdytystarpeen ollessa korkeimmillaan myös aurinkosähköä on saatavilla eniten.”

 

 

Hannu Poussu

Satmatic

Satmaticin myyntipäällikkö Hannu Poussu.

 

 

Toimitusten määrä ja koko kasvussa

Satmatic myy tänä vuonna satoja kotitalousjärjestelmiä jälleenmyyjäverkostonsa kautta. Isommissa, parhaimmillaan jopa megawattitasolle yltävissä toimituksissa yritys huolehtii tarvittaessa myös asennuksesta.

Aurinkosähkön nousua kuvaa se, että toimitusten määrän ohella kasvussa on myös järjestelmien koko. Kun vuonna 2016 suurimmat Satmaticin toimittamat järjestelmät olivat teholtaan 90 ja 116 kilowattia, on yritys tänä vuonna jo asentanut lähes kahdesta tuhannesta paneelista koostuvan voimalan, joka on teholtaan 528 kW.

Ennätys rikkoutuu piakkoin, kun Satmatic toimittaa peräti megawatin kokoisen aurinkosähkökentän.

Poussu kertoo aurinkosähkön sopivan erityisesti kauppakiinteistöille, jotka tarvitsevat paljon sähköä jäähdytykseen.

– Aurinkosähkö on kaupoille järkevä valinta, sillä kesällä jäähdytystarpeen ollessa korkeimmillaan myös aurinkosähköä on saatavilla eniten. Katolle asennettu aurinkovoimala saattaa kesäaikaan kattaa hetkellisesti melko suurenkin osan kauppakiinteistön sähköntarpeesta.

Aurinkosähkön yleistyessä myös positiiviset käyttäjäkokemukset lisääntyvät ja sana alkaa kiertää. Poussu arvelee tämän antavan potkua monien yritysten ja kotitalouksien hankintapäätöksille.

– Uskomme vakaasti, että lähivuosina trendi jatkuu kasvavana ja yhä useammat päättävät investoida Suomessa aurinkosähköön, Poussu kiteyttää.

Kategoriat
Avainsanat
Nappi ylös

| Industrialprime.com |

Sosiaalinen media

Shares