Industrial Prime
Pasi Kauhanen, Fastemsin ohjelmistotuotteista vastaava tekninen tuotepäällikkö.

Fastems toimitti automaatiojärjestelmän vaativimmalle mahdolliselle toimialalle – ”Äärimmilleen viety ponnistus”

Industrial Prime FI | maaliskuu 23, 2016

Shares

Industrial Prime FI

maaliskuu 23, 2016

Tamperelainen Fastems on toimittanut automaatiojärjestelmän lentokoneen moottoreita valmistavan saksalaisen MTU Aero Enginesin uuteen tuotantohalliin.

Fastemsin toimittama FMS Multi-Level System -automaatioratkaisu palvelee MTU:n Baijerissa sijaitsevan tuotantohallin työstökoneita. Fastemsin mukaan MTU pyrkii investoinnilla maksimoimaan yksikkönsä tuotantokapasiteetin.

Monivuotinen projekti oli haastava monestakin syystä. Esimerkiksi osat, joita MTU uudessa tuotantohallissaan valmistaa, ovat valmistukseltaan poikkeuksellisen monimutkaisia.

– Jokainen tuotettava kappale on uniikki yksittäistilaus. Kun kappaleen valmistamisessa tavallisesti on pari, kolme vaihetta, MTU:n tapauksessa vaiheita saattaa olla jopa sata. Kappaleen läpimenoaika voi olla kuukausia, ja järjestelmässä saattaa samanaikaisesti olla jopa 1 500 aktiivista tuotantotilausta, kertoo Pasi Kauhanen, Fastemsin ohjelmistotuotteista vastaava tekninen tuotepäällikkö.

 

Vaativan projektin myötä uudelle tasolle

Oman lisänsä automaatiotoimituksen haasteisiin toi asiakkaan edustama toimiala. Kun valmistetaan osia lentokonemoottoreita varten, on selvää että vaatimukset ovat korkeat.

– Toimittamamme järjestelmä on hyvin kriittinen asiakkaan tuotannon kannalta, joten kaikki vaatimukset olivat äärimmäisen kovia ja kaikki piti testata pohjamutia myöten. Emme ole koskaan ennen törmänneet yhtä haastavaan projektiin, Kauhanen myöntää.

Projektin haasteellisuudesta huolimatta Kauhanen näkee kokemuksessa paljon positiivista. Haasteista selvittiin ja ne kääntyivät lopulta Fastemsin vahvuudeksi.

– Tämä oli äärimmilleen viety tehdasautomaation ponnistus, jonka myötä olemme kehittyneet valtavasti ja onnistuneet viemään toimintamme aivan uudelle tasolle. Uskaltaisin sanoa, että olemme jatkossa valmiita ottamaan vastaan minkälaisen haasteen hyvänsä, Kauhanen toteaa.

Fastemsilla on takanaan pitkä historia automaatiolaiterakentajana. Viime vuosina yhtiön painopiste on siirtynyt yhä enemmän ohjelmiston puolelle.

– MTU-projekti oli erinomainen osoitus Fastemsin kyvyistä yhdistetyn laite- ja ohjelmistotoimituksen saralla, Kauhanen toteaa lopuksi.

Kategoriat
Avainsanat
Nappi ylös

| Industrialprime.com |

Sosiaalinen media

Shares