Kuva: Tuomas Porkkala
Muotoilujohtaja Antti Olinin mukaan Suomessa halutaan maksaa oppilastyöpisteistä yllättävän nihkeästi. – Esimerkiksi Venäjällä maksetaan huomattavasti enemmän.

Isku Interior ja Samsung kehittävät yhteistyössä uuden sukupolven oppimisympäristöjä

Industrial Prime FI | kesäkuu 18, 2015

Shares

Industrial Prime FI

kesäkuu 18, 2015

Huonekaluratkaisuja tarjoava Isku Interior on yhdistänyt voimansa teknologiajätti Samsungin kanssa uuden sukupolven luokkakonseptin luomiseksi.

Koulu- ja oppimisympäristöjen ratkaisut ovat jo vuosia olleet tärkeä osa-alue Isku Interiorin liiketoiminnassa. Nyt niistä on tulossa yrityksen kasvavan vientitoiminnan ykköskärki.

Voimakkaan digitalisaation myötä tietotekniikka on tulossa yhä olennaisemmaksi osaksi oppimisympäristöjä kautta maailman.

– Koulutuksen kannalta on tärkeää, että kehitys saadaan toimimaan kokonaisuutena – kalusteita myöten. Muutokset ovat suuria, ja Isku Interior on niissä aktiivisesti mukana. Siksi olemme ryhtyneet yhteistyöhön Samsungin kanssa, muotoilujohtaja Antti Olin kertoo.

Samsung on oppimisympäristöissä käytettävän teknologian ykkösosaajia maailmassa: yhtiö myy oppilaitoksille yhä enemmän tabletteja, ruutuja ja muuta teknologiaa.

Tabletteja ja huonekaluja ei sentään ryhdytä integroimaan, sillä kehitys on teknologian saralla niin nopeaa.

– Sen sijaan tarjoamme huonekaluratkaisuja, jotka ottavat huomioon tekniikalla varustetun luokkahuoneen tai jopa kokonaisen koulurakennuksen kokonaisuutena ja auttavat varmistamaan, että kokonaisuus toimii, Olin kuvailee.

Kesäkuusta alkaen Iskun aluemyyntikeskuksiin alkaa ilmestyä malliluokkia, joissa esitellään koulutusalan ihmisille Iskun ja Samsungin uusimpia ratkaisuja.

Kesäkuussa aloittaa myös matkansa Etelä-Koreaan toimitettava malliluokka. Isku lähtee esittelemään konseptiaan Gwangjun kaupunkiin, missä sijaitsevassa valtavassa taidemuseossa käynnistyy syyskuussa Nordic Spirit -niminen, pohjoismaista muotoilua esittelevä näyttely.

– Olemme siellä komeasti esillä kolme kuukautta, ja sitten näyttely siirtyy pääkaupunki Souliin. Uskon, että suomalaisella konseptilla voi hyvinkin lyödä Etelä-Koreassa läpi. Suomi on esimerkiksi sijoittunut PISA-tutkimuksissa perinteisesti korkealle, joten assosiaatio voi olla hyvinkin positiivinen, Olin arvelee.

Avoimin mielin uusia markkina-alueita etsivälle Iskulle tilaisuus lähteä Etelä-Koreaan sopi mainiosti. Olinin mukaan Isku on jo alkanut tunnustella jälleenmyyntikontakteja maassa ja silmäillä myös Japaniin päin.

Entä millaiset ovat markkinanäkymät kotimaassa? Olin kertoo, että Suomen mallin mukaan perusoppilaspisteen kustannuksien pitäisi liikkua 150 euron tienoilla. Jos tarkoitus on hankkia laadukas oppilaspiste, summa on melko alhainen.

– Esimerkiksi Venäjällä oppilastyöpisteistä maksetaan huomattavasti enemmän. Toivoisin, että Suomessakin oltaisiin valmiita investoimaan nuorten tärkeimpiin vuosiin hieman enemmän, Olin sanoo.

Kotimaan markkinatilanteen kohenemista odotellessa Iskulla riittää onneksi työtä viennin kehittämisessä. Itä-Aasian ohella Isku on jo hyvän aikaa valmistellut esimerkiksi markkinointi- ja myyntitoiminnan käynnistämistä Dubaihin. Isku Middle East -tytäryhtiön perustamispaperit on jo toimitettu viranomaisille.

Kategoriat
Avainsanat
Nappi ylös

Sosiaalinen media

Shares