Industrial Prime
Kuvassa vierintäpistämisessä käytettävä terä ja työstettävä kappale.

Katsa teki miljoonainvestoinnin – Suomen monipuolisin pistokone löytyy jatkossa Tampereelta

Industrial Prime FI | syyskuu 13, 2016

Shares

Industrial Prime FI

syyskuu 13, 2016

Katsa Oy on investoinut uuteen Liebherr LSE 1200 -pistokoneeseen. Investointi avaa uusia mahdollisuuksia sisähampaallisten voimansiirtokomponenttien valmistukseen.

Vierintäpistämisellä tarkoitetaan hampaan koneistamista ylös alas liikkuvalla pistoterällä. Menetelmää käytetään tyypillisesti sisäpuolisten hampaiden tekemiseen, toisinaan myös ulkopuolisiin, olakkeeseen päättyviin hampaisiin. Katsan tilaama kone suoriutuu myös vino- ja kartiopistoista.

Saksasta tilatulla koneella tamperelainen Katsa korvaa Härmälän toimipisteensä vanhaa pistokonekalustoa.

Uusi Liebherr mahdollistaa ennen kaikkea paremman laadun ja jopa tarkkuusluokan DIN 6 saavuttamisen pistämällä. Kone on muiltakin tuotannollisilta ominaisuuksiltaan ylivertainen edeltäjiinsä nähden mahdollistaen muun muassa suuremmat kappalekoot ja pistomatkat.

Saksalaiskone tarjoaa myös jatkopisto-ominaisuuden, jonka ansiosta voidaan pistää jopa 600 millimetriä pitkiä sisäpuolisia hampaita, kun aikaisemmin pistomatka on tyypillisesti rajoittunut 200 millin tienoille.

Investoinnista hyötyy myös Katsan vaihdetuotanto, jonka valmistamat planeettavaihteet sisältävät sisäpuolisella hammastuksella varustettuja kehäpyöriä. Uuden pistokoneen ansiosta Katsa pystyy jatkossa tuottamaan itse kehäpyöriä aina 1 500 millimetrin halkaisijaan saakka.

– Tämä kone pystyy kaikkeen, mitä pistämällä ylipäätään voidaan tehdä. Suomessa vastaavan kokoluokan pistokoneita on muuallakin, mutta yhdessäkään ei ole kaikkia näitä ominaisuuksia samassa paketissa, Katsan laatu- ja kehityspäällikkö Sami Niemeläinen kertoo.

Liebherr-hankinta on Katsalle noin miljoonan euron arvoinen investointi. Uuden pistokoneen on määrä aloittaa tuotannossa lokakuun jälkipuoliskolla.

Kategoriat
Avainsanat
Nappi ylös

| Industrialprime.com |

Sosiaalinen media

Shares