Industrial Prime

Katsalla tähtäimessä tehdashuoltojen kärkipaikka Suomessa – vaihteet huolletaan Tampereella tyyppiin tai kokoon katsomatta

Industrial Prime FI | kesäkuu 11, 2017

Shares

Industrial Prime FI

kesäkuu 11, 2017

Katsa Oy pyrkii Suomen halutuimmaksi vaihteiden tehdashuoltojen tekijäksi. Selvitimme, mistä on kyse ja millä keinoin kärkiasema saavutetaan.

Vaihteita vaikuttaisi olevan joka lähtöön: on lieriövaihdetta, kierukkavaihdetta, planeettavaihdetta ja kartiovaihdetta; lisäksi on olemassa edellä mainittujen yhdistelmiä.

Edellä lueteltuja vaihteita yhdistää se, että niitä kaikkia huoltaa tamperelainen yritys nimeltä Katsa Oy.

Haastattelimme aiheesta Katsan asiakkuuspäällikkö Matti Kumpuniemeä. Alkajaisiksi opimme, että vaihteita voidaan huoltaa kahdella eri tavalla.

– Huoltomies voi mennä asiakkaan tehtaalle ja suorittaa remontin siellä, tai sitten palvelun tarjoaja, tavallisesti vaihteita valmistava yritys, huoltaa vaihteet omissa tehdastiloissaan. Tätä jälkimmäistä palvelua kutsutaan tehdashuolloksi, Kumpuniemi selostaa.

Katsa on erikoistunut juuri vaihteiden tehdashuoltoon, joiden saralla yritys haluaa myös olla Suomen halutuin tekijä.

Vaikka kilpailua kotimaassa riittää, kärkipaikka ei liene kaukana. Kumpuniemen mukaan Katsalla on valttikorttinsa, jotka tekevät yrityksestä poikkeuksellisen kilpailukykyisen.

– Moni vaihdevalmistaja esimerkiksi keskittyy huoltoliiketoiminnassaan vain omiin vaihteisiinsa, kun taas me kykenemme huoltamaan kaikkien valmistajien tuotteita. Emme tarvitse vaihteiden alkuperäisiä piirustuksia, sillä pystymme itse mallintamaan uusimisen tarpeessa olevat hammaspyörät ja akselit, Kumpuniemi kertoo.

Katsan kilpailukykyä parantaa myös se, että vaihdehuolto toimii Tampereella kiinteänä osana vaihteita, hammaspyöriä ja akseleita valmistavaa päätehdasta. Katsa voi siis valmistaa kaikki huolloissa tarvittavat osat itse sen sijaan, että ne pitäisi tilata vaikkapa Kiinasta.

 

 

”Vaihdehuollon kysyntä on kasvanut merkittävästi, ja kotimaisen teollisuuden orastavan piristymisen myötä odotamme kasvun jatkuvan edelleen.”

 

 

Katsa

Katsa

Kuvassa 10 tonnia painava telavaihde, jonka Katsa huolsi tänä keväänä.

 

 

Suurin huollettu vaihde painoi 10 tonnia

Katsalla vaihteiden huolto voi tarkoittaa myös niiden modernisointia. Modernisointi on tarpeen, kun vaihde on vanhentunut tai käynyt liian pieneksi, tai kun sen tehonkesto ei enää vastaa sille asetettuja vaatimuksia.

– Toisin sanoen vaihde ei enää voi palvella siinä paikassa, mihin se on alun perin suunniteltu. Silloin tarvitaan uusi vaihdelaatikko, joka on vahvempi mutta ei fyysisiltä mitoiltaan vanhaa suurempi. Heikompi vaihde tulee siis korvata uudella ja vahvemmalla ilman että vaihteen ympäristöä tarvitsee millään tavalla muuttaa, Kumpuniemi selostaa.

Katsan huoltamien vaihteiden käyttökohteita ovat muun muassa teollisuus, suuret koneet sekä erikoisajoneuvot. Merkittävimpiä asiakkaita ovat paperi- ja sellutehtaat, terästehtaat sekä kaivokset.

Kumpuniemi nostaa esille Katsan kyvyn huoltaa ja valmistaa osia myös huomattavan suuriin vaihteisiin. Esimerkiksi Pohjois-Suomen suuret kaivokset ovat luottaneet isojen planeettavaihteidensa huollossa Katsan osaamiseen.

– Tähän mennessä suurin kunnostamamme vaihde painoi peräti kymmenen tonnia. Kyseinen telavaihde on käytössä Euroopan suurimmassa kaivinkoneessa. Lisäksi olemme huoltaneet satamanosturiin kuuluvan kahdeksantonnisen nostovaihteen, Kumpuniemi paljastaa.

Vaihdehuolto on kasvava osa Katsan liiketoimintaa, ja Kumpuniemi uskoo suunnan säilyvän nousujohteisena.

– Vaihdehuollon kysyntä on viime aikoina kasvanut merkittävästi, ja kotimaisen teollisuuden orastavan piristymisen myötä odotamme kasvun jatkuvan edelleen.

Kategoriat
Avainsanat
Nappi ylös

Sosiaalinen media

Shares