Industrial Prime
Konepaja-messut järjestetään seuraavan kerran Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa kahden vuoden kuluttua, keväällä 2018. Jani Majan ja muun tiimin keräämän asiakaspalautteen ansiosta Tampereen Messut tietää, kuinka jatko-osasta tehdään vähintään debyytin veroinen.

Messujärjestäjä kokeili näytteilleasettajan roolia menestysmessuilla – Konepaja debytoi yli odotusten

Industrial Prime FI | maaliskuu 18, 2016

Shares

Industrial Prime FI

maaliskuu 18, 2016

Torstaina päättyneillä Konepaja 2016 -messuilla esiteltiin Suomen laajin kattaus koneita ja laitteita yli kymmeneen vuoteen. Kolmepäiväisestä tapahtumasta tuli Tampereen Messut Oy:n kaikkien aikojen parhaiten debytoinut uutuustapahtuma.

Konepaja 2016 -messujen kohdeyleisöksi oli määritelty konepajojen laiteinvestoinneista päättävät henkilöt. Siksi Industrial Prime FI yllättyi päätyessään messukierroksellaan osastolle, jonka näytteilleasettajalla ei ollut tarjota potentiaaliselle ostajalle koneen konetta.

Kävi ilmi, että osasto kuului tapahtuman järjestäjälle, Tampereen Messut Oy:lle.

Tuoteryhmäpäällikkö Jani Majan mukaan Tampereen Messut halusi kerrankin tietää itse, miltä tuntuu olla näytteilleasettajan roolissa ja millaisia haasteita asiakkaan kohtaamiseen liittyy.

– Olemme aina viisastelleet, että helppoahan sen pitäisi olla. Pakko kuitenkin myöntää, että ei se kieltämättä aina sitä ole. Siinä mielessä saimme kyllä niellä nyt ansaitusti hieman omaa lääkettämme, Maja kertoi.

Osastollaan Maja ja kumppanit saivat messuvierailta suuret määrät arvokasta, avointa palautetta. Siitä on runsaasti hyötyä hyvän startin saaneen tapahtuman kehittämistä ajatellen.

– Tiedämme nyt paremmin, mihin kiinnittää erityistä huomiota kun alamme suunnitella seuraavia Konepaja-messuja. Palautteen ansiosta voimme jatkossa toteuttaa myös esimerkiksi markkinointiviestintäämme paremmin. Tästä on hyvä jatkaa, Maja totesi.

 

Onnistunut debyytti

Uuden, menestyvän messutapahtuman luominen ei ole lasten leikkiä. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestetyt Konepaja 2016 -messut onnistuivat kuitenkin ylittämään kaikki ennakko-odotukset.

Esimerkiksi kävijämäärää ajatellen maltilliseksi tavoitteeksi oli asetettu 6 000. Lopulta messut houkuttelivat yhdessä hitsausalan Nordic Welding Expo 2016 -tapahtuman kanssa paikalle 8 338 vierasta.

Väenpaljouden lisäksi järjestäjät yllätti myös näytteilleasettajilta saatu erittäin positiivinen palaute. Tyytyväisyyttä huokui muun muassa Pemamek Oy:n markkinointipäällikkö Mikko Aarnio, joka kuului samalla tapahtuman näytteilleasettajatoimikuntaan.

Aarnio myönsi suhtautuneensa tapahtumaan varovaisin odotuksin. Lopulta hän oli kuitenkin kokonaisuuteen enemmän kuin tyytyväinen.

– Etenkin kävijöiden laatu oli merkillepantavaa. Kaikki osastollamme poikenneet ihmiset olivat jotenkin alaan kytköksissä, ja käydyt keskustelut olivat poikkeuksetta hedelmällisiä. Keskustelukumppaneita riittikin aamusta iltaan, hyvä jos ehdin edes lounaalla käydä, Aarnio kertoi.

Sekä kävijälaskuri että näytteilleasettajat hykertelivät siis kolmen päivän ajan tyytyväisyyttään. Tämä tarkoittaa luonnollisesti sitä, että Konepaja 2016 saa jatkoa. Tapahtuma järjestetään seuraavan kerran Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa kahden vuoden kuluttua, keväällä 2018.

Entä nähdäänkö Pemamekia silloin paikalla?

– Jos samanlaista vauhtia on luvassa, niin olemme kyllä tulossa ensi kerrallakin. Toki tapahtumaa voisi vielä kehittää, mutta tämä oli kyllä mielestäni hyvä startti. Tällainen messutapahtuma on teollisuudellemme tärkeä, Aarnio totesi.

Kategoriat
Avainsanat
Nappi ylös

| Industrialprime.com |

Sosiaalinen media

Shares