Pesmel

Pesmelille järjestelmätoimitus Kiinaan yhdelle maailman suurimmista teräksentuottajista

Industrial Prime FI | kesäkuu 17, 2016

Shares

Industrial Prime FI

kesäkuu 17, 2016

Materiaalinkäsittelyn ratkaisuihin erikoistunut Pesmel Oy on saanut merkittävän tilauksen Kiinasta.

Pesmel toimittaa Baosteel Zhanjiang Iron & Steel Industrylle kaksi automatisoitua teräskelan pakkauslinjaa sekä niihin liittyvät logistiikkajärjestelmät.

Baosteel on yksi maailman suurimmista teräksentuottajista. Konserni rakentaa parhaillaan uutta kylmävalssaamotehdasta Etelä-Kiinassa Kantonin maakunnassa sijaitsevaan Zhanjiangin kaupunkiin.

Valmistuessaan kesällä 2017 tehdas tuottaa vuositasolla peräti 1,65 miljoonaa tonnia teräslevytuotteita. Pesmelin järjestelmän tehtävä on poimia teräskelat tuotantolinjoilta, pakata ne ja toimittaa ne lopulta tehtaan varastoon tai lähettämöön.

Tilaus on kahdeksan vuotta jatkuneen työn tulos ja siten Pesmelille merkittävä päänavaus Kiinassa.

– Olemme vuodesta 2008 asti esitelleet Baosteelille ratkaisuamme. He ovat olleet kiinnostuneita, ja olemme vuosien varrella kehittäneet ratkaisua yhteistyössä ja tehneet paljon testejä. Pitkäjänteinen työ on nyt tuottanut tulosta, kun he päättivät tämän uuden tehdashankkeensa yhteydessä ostaa meiltä kaksi linjaa, Pesmelin metalliteollisuus-liiketoiminnasta vastaava johtaja Juha Suksi kertoo.

 

Kiinassa paljon potentiaalia

Pesmelin pakkausjärjestelmä eroaa alan perinteisistä järjestelmistä. Se pakkaa teräslevyt ilmatiiviiseen pakkaukseen, mikä estää levyjen ruostumisen. Mekaaninen suojaus varmistaa lisäksi sen, ettei vaurioita synny kuljetuksen aikana.

Pesmel markkinoi tuotteitaan aktiivisesti Kiinassa. Oman agentin lisäksi yrityksellä on vahva läsnäolo esimerkiksi messuilla, joilla pidettävät seminaarit ovat erinomainen keino markkinoida ratkaisuja potentiaalisille kiinalaisille asiakkaille. Myös suhteet Baosteeliin solmittiin alun perin messuilla Kiinassa.

Vaikka tilauksen eteen piti tehdä kahdeksan vuotta töitä, Suksi uskoo seuraavan tilauksen irtoavan hieman vaivattomammin.

– Baosteel on iso yhtiö, jolla on satoja tuotantolaitoksia ja koko ajan uusia hankkeita valmisteilla. Konseptimme on suunniteltu sellaiseksi, että sen käyttöä voi helposti laajentaa useampiinkin tehtaisiin. Eli kunhan nyt hoidamme tämän ensimmäisen toimituksen kunnialla, uskon meillä olevan hyvät mahdollisuudet jatkokauppoihin.

Suksi vierailee tätä nykyä Kiinassa lähes kuukausittain. Uusia hankkeita on koko ajan vireillä, ja tälläkin hetkellä käynnissä on useita projekteja muiden asiakkaiden kanssa. Niistä Suksi nostaa esille tianjinilaisen Zhongwang Aluminiumin, joka alumiininvalmistajana edustaa Pesmelille tärkeää uutta aluevaltausta.

– Toimitukset tällaisille suurille yhtiöille ovat meille erinomaisia referenssejä, jotka varmasti poikivat tulevaisuudessa lisää kauppoja ja uusia asiakkuuksia, Suksi kiteyttää.

Kategoriat
Avainsanat
Nappi ylös

| Industrialprime.com |

Sosiaalinen media

Shares