Noora Huokonen
Metsä Boardin viestintä- ja sijoittajasuhdejohtajan Juha Laineen mukaan yritys hakee kasvua erityisesti Pohjois-Amerikan markkinoilta.

Saneeraus toi Metsä Boardin lähemmäs pakkausteollisuutta ja kartonkia

Industrial Prime FI | huhtikuu 2, 2014

Shares

Industrial Prime FI

huhtikuu 2, 2014

Metsä Groupiin kuuluva pakkauskartongin tuotantoon keskittyvä Metsä Board kirmaa nyt kasvun kaudella vuonna 2006 aloitetun saneerausvaiheen jälkeen. Viimeisen kahdeksan vuoden aikana yrityksen toiminta on kallistunut selkeästi paperista kartonkiin.

– Ennen paperiteollisuudesta tuli 80 prosenttia yhtiön liikevaihdosta, nykyään se kattaa vain reilut 20 prosenttia. Taivekartonki muodostaa suurimman osan ja myös lainerien tuotantoa kasvatetaan koko ajan, kertoo Metsä Boardin viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja Juha Laine.

M-real vaihtoi nimensä Metsä Boardiksi vuonna 2012. Samalla kaikkien Metsä Groupiin kuuluvien yhtiöiden ilmeitä harmonisoitiin yhtenäisemmiksi. Elementtejä jäi kuitenkin myös M-realin edeltäjän eli Metsä-Serlan ajoilta, esimerkiksi hirven päätä kuvaava logo modernisoituna versiona.

Uudistuneen yhtiön tavoitteena on ollut karistaa vahva paperiteollisuuden leima harteilta ja kasvaa, mutta Euroopan taloustilanne hidastaa tahtia.

– Yritämme yhä enemmän keskittyä pakkausmateriaalien tuotantoon ja haluamme, että meidät nähdään pakkaustoimittajana. Pakkaustuotteilla menee tällä hetkellä varmasti metsäteollisuudesta vahvimmin, mutta silti Euroopan taloustilanne on suuri haaste, Laine myöntää.

Metsä Board on alansa markkinajohtaja. Laine uskoo, että tilanne on kaikille toimijoille yhtä tiukka yrityksen suuruudesta huolimatta.

– Taloustilanne näkyy yleisenä varovaisuutena, asiakkaat ovat varovaisempia. Metsä Group tuo meille kilpailuetua erilaisten yhdistettyjen toimintojen kautta. Konserni mahdollistaa esimerkiksi tehokkaan puunhankinnan.

 

 

”Nyt kartongin kasvun pitäisi alkaa näkyä”

 

 

Kartongista kasvua, luottoa laineriin

Yrityksen kartonkitoimitukset kasvoivat viime vuonna noin seitsemän prosenttia. Kasvua ei kuitenkaan vielä näy koko yhtiön liikevaihdossa, sillä paperiliiketoiminnot painavat liikevaihtoa puolestaan alemmas.

– Olemme todennäköisesti nähneet jo sen pohjan, mihin paperiliiketoiminnan uudelleenjärjestelyt ovat koko yhtiön liikevaihtoa pudottaneet. Nyt kartongin kasvun pitäisi alkaa näkyä paremmin, Laine toteaa.

Tulevaisuudessa kartonkiliiketoiminnan osuus kasvaa edelleen. Yhtiön ainoalla standardipaperitehtaalla Husumissa Ruotsissa paperin tuotantoa aiotaan vähentää sitä mukaa kun aaltopahvilaatikoiden ulkopintaan tai suurempiin kuluttajapakkausiin sopivan lainerin tuotantoa kasvatetaan.

Yhtiö pyrkii kasvattamaan taivekartonki- ja laineriliiketoimintaansa Euroopassa, Aasiassa ja erityisesti Pohjois-Amerikassa. Kasvu vaatii tuottavuuden ja tehokkuuden parantamista, että myyntiin saadaan enemmän tavaraa. Pohjois-Amerikka asettaa myös omat haasteensa.

– Kasvaminen Pohjois-Amerikassa vaatii paljon myyntityötä ja teknistä palvelukykyä. Siellä on runsaasti isoja asiakkaita, eikä uutena pelurina ole helppoa tulla mukaan. Pohjois-Amerikassa tähän asti käytetyt kuluttajapakkauskartongit ovat hyvin erilaisia, joten asiakkaat pitää saada tietoiseksi meidän tuotteemme eduista. Myös tarvittavat testijaksot on toteutettava, Laine tarkentaa.

Metsä Boardin liikevaihto on noin 2 miljardia euroa ja yhtiössä työskentelee yli 3000 henkilöä. Yrityksellä on Suomen seitsemän tehtaan lisäksi tehtaat Saksassa ja Ruotsissa. Suurin osa yrityksen tuotannosta menee ulkomaille.

Kategoriat
Avainsanat
Nappi ylös

| Industrialprime.com |

Sosiaalinen media

Shares