Industrial Prime
SOP-Metalin toimitusjohtaja Sami Kuntola esitteli uutta koneistuskeskusta Industrial Prime FI:lle yhtiön tuotantotiloissa Vaasassa.

SOP-Metalilta puolen miljoonan investointi – uusi koneistuskeskus on nyt käytössä

Industrial Prime FI | helmikuu 9, 2017

Shares

Industrial Prime FI

helmikuu 9, 2017

Muun muassa kuparin ja alumiinin alihankintatöihin erikoistunut SOP-Metal Oy on ottanut käyttöön uuden Elumatec SBX 151 -koneistuskeskuksen. Investoinnin myötä vaasalaiset valmistavat esimerkiksi sähkökeskuksien virtakiskoja jatkossa aikaisempaa monipuolisemmin.

Hiljattain käyttöön otettu Elumatec ei ollut heräteosto, päinvastoin. Koneistuskeskus oli ollut SOP-Metalin hankintalistalla jo parin vuoden ajan.

Vaasalaiskonepaja on perinteisesti tehnyt valmistamiinsa virtakiskoihin reiät iskemällä, mutta viime vuosina osa asiakkaista on ilmaissut toivovansa reikien olevan koneistettuja.

Asiakastarpeeseen on nyt vastattu, mutta muitakin etuja investointi toki tarjoaa. Yhdeksänmetrisellä keskuksellaan SOP-Metal pystyy esimerkiksi koneistamaan huomattavasti aikaisempaa pidempiä kappaleita tai profiileja.

Lisäksi reikien koneistamisen ohella keskuksella onnistuu myös sahaaminen. Työvaiheiden yhdistäminen jouduttaa tuotantoa ja tarjoaa samalla uusia mahdollisuuksia.

– Voimme nyt tehdä erilaisia töitä, joita olemme tähän asti joutuneet teettämään alihankkijoilla. Meillä on jo jonkin verran suunnitelmia uusista tuotteista, joita voisimme uudella keskuksella ryhtyä valmistamaan, SOP-Metalin toimitusjohtaja Sami Kuntola paljastaa.

 

 

”Palaset loksahtivat kohdilleen ja heräsi luottamus siihen, että nyt investointi kannattaa ja pitääkin tehdä.”

 

 

Uudella koneistuskeskuksella SOP-Metal pystyy koneistamaan huomattavasti aikaisempaa pidempiä kappaleita tai profiileja.

 

 

Elumatec-merkkisen saksalaiskoneen hankinta oli kokonaisuudessaan noin puolen miljoonan euron investointi. Kuten yllä jo mainittiin, investointia harkittiin melko pitkään.

– Viime vuoden jälkipuoliskolla aika alkoi viimein tuntua kypsältä. Eri palaset olivat loksahtaneet kohdilleen ja oli herännyt luottamus siihen, että nyt investointi kannattaa ja pitääkin tehdä, kertaa Kuntola.

Valinta tehtiin lopulta kolmen eri laitevalmistajan välillä. Päätymistä Elumateciin puolsivat laatu sekä SOP-Metalin aikaisemmat hyvät kokemukset saman valmistajan sahoista.

Ostopäätös tehtiin viime vuoden lokakuussa, ja tammikuun loppuun mennessä keskus oli asennettu ja henkilöstökin koulutettu käyttöönottoa varten.

Kuntola kertoo koneistuskeskuksen asentamisen osoittautuneen yllättävän kansainväliseksi tapahtumaksi. Työn eri vaiheissa oli mukana asentajat Saksasta, Isosta-Britanniasta, Norjasta ja tietenkin myös Suomesta.

– Taisi siellä olla mukana vielä viideskin kaveri, ettei vain olisi ollut Ruotsista, Kuntola nauraa.

Kategoriat
Avainsanat
Nappi ylös

| Industrialprime.com |

Sosiaalinen media

Shares