Kuva: Tuomas Porkkala

Stora Enson johtoryhmä luovii ulos metsäteollisuuden myrskynsilmästä

Industrial Prime FI | helmikuu 25, 2009

Shares

Industrial Prime FI

helmikuu 25, 2009

Jouko Karvinen nimitettiin Storan Enson toimitusjohtajaksi maaliskuussa 2007. Aiemmin Karvinen on toiminut mm. Philipsin ja ABB:n palveluksessa.

– Olen työskennellyt pitkään ulkomailla ja työni on ollut hyvin kansainvälistä. Se on avannut mielenkiintoisia näkökulmia Suomen ja sen tulevaisuuden mahdollisuuksien tarkasteluun, Karvinen kertoo lähtökohdistaan Stora Enson toimitusjohtajana.

Paavo Väyrynen kertoi edellisen lehtemme haastattelun yhteydessä: “Metsäteollisuudessa tarvitaan globaalin kehityksen vuoksi syvällistä uudistumista”.

 

Toimitusjohtaja Jouko Karvinen, onko näin, ja mitä tämä syvällinen uudistaminen pitäisi sisällään teidän mielestänne?

Karvinen: Ensin meidän kaikkien, yhtiön, metsänomistajien, yhteiskunnan, ammattiliittojen jne. pitää katsoa totuutta suoraan silmiin. Paluuta historian vanhoihin hyviin aikoihini ei ole. Jos käytämme energiamme sen toivomiseen, tai vielä pahempaa – keskusteluun siitä, mitä jonkun muun kuin meidän itsemme olisi pitänyt tehdä vuosia sitten tai pitäisi tehdä – siitä ei seuraa mitään hyvää.

 

”Toistuva “innovoikaa”-huuto ei yksinään pelasta ketään. Olen työskennellyt neljännesvuosisadan teollisuudessa, jossa innovaatio ja tuotekehitys olivat tärkeimpiä kilpailutekijöitä. Uskon ymmärtäväni niiden merkityksen”

 

Nyt tarvitaan kaikki energia tästä rajumyrskystä selviämiseen. Tämä koskee puukustannuksia, johon myös Venäjän tullipäätösten seuraukset vaikuttavat. Se on tärkeä, mutta ei ainoa tekijä. Puun hinta metsässä on vain osa koko puuhuollon kustannuksia. Myöskään toistuva “innovoikaa”-huuto ei yksinään pelasta ketään. Olen työskennellyt neljännesvuosisadan teollisuudessa, jossa innovaatio ja tuotekehitys olivat tärkeimpiä kilpailutekijöitä. Uskon ymmärtäväni niiden merkityksen, mutta kokemuksesta tiedän myös sen, että niiden vaikutus alkaa näkyä vasta vuosien päästä. Olisi vaarallista laskea selviytyminen seuraavan parin vuoden taisteluista niiden varaan.

Nyt tarvitsemme innovaatioita paitsi tuotteisiin myös totuttuihin toimintatapoihimmekin. Kun asiakkaiden kulutuskysyntä putoaa nähdyllä vauhdilla, aivan ratkaisevan tärkeätä on se, miten nopeasti pystymme sopeutumaan. Jos välttämättömien uudistusten tekemisessä hidastellaan, tuhotaan yhtiön ja sen henkilöstön tulevaisuutta.

 

Millaisena näette metsäteollisuuden tulevaisuuden Suomessa seuraavan viiden vuoden ajanjaksolla?

Karvinen: Metsäteollisuus ei ole aiemmin kokenut Suomessa eikä muuallakaan näin suuria olosuhteiden muutoksia, joissa nyt elämme.

On jatkettava siinä, missä olemme vahvoja ja osaavia. Luomme uusia, älykkäitä tuotteita, mm. kuluttajapakkauksia, jotka perustuvat puukuidun kestävään ja kierrätystä suosivaan käyttöön. Myös painopapereiden entistä suurempaa “älykkyyttä” kehitetään.

Panemme merkittäviä tutkimus- ja kehityspainostuksia myös puun käyttöön biopolttoaineena. Olennaista Suomessa on turvata täällä kasvavan puun saaminen kilpailukykyiseen hintaan teollisuuden käyttöön.

Suomi voi pärjätä, mutta se vaatii perustavanlaatuista ajattelun ja asenteiden muutoksia meiltä kaikilta. Metsäteollisuus on varma tulevaisuuden ala, koska se osaa jalostaa uusiutuvasta raaka-aineesta yhä parempia ja monipuolisempia tuotteita. Se on suora vastaus ilmastonmuutoksen haasteisiin. Se mitä teemme tukee suoraan planeettamme kestävää kehitystä. Juuri tällaiseen pitää yrityksen tulevaisuus perustaa, ja Suomella on hyvät lähtöedellytykset pärjätä siinä.

 

Onko olemassa kynnyskohtia, jotka voisivat kääntää Suomen metsäteollisuuden kelkan uuteen nousuun, jos vain poliittiset ratkaisut tukisivat niitä?

Karvinen: Selvitysmies Esko Aho kartoitti viime vuonna metsäteollisuuden edellytyksiä Suomessa ja teki ehdotuksensa. Nyt on olennaista ja ajankohtaista se, miten niiden pohjalta edetään.

 

Te luovuitte muun Stora Enson johdon mukana yhden kuukauden palkasta. Mistä idea ja päätös palkasta luopumiseen ovat peräisin?

Karvinen: Tämä toimenpide on ele, jolla yhtiön johtoryhmä osoittaa olevansa mukana ja on sitoutunut yhteisiin talkoisiin, joilla yhtiömme nostetaan metsäteollisuuden myrskyn silmästä uuteen iskuun. Johtoryhmän päätös oli yksimielinen.

Aiomme panna tämän firman hyvään iskuun, näissä vaativimmissakin oloissa. Yhden kuukauden palkasta luopumisella ei ole taloudellista merkitystä yhtiölle. Se on tärkeä viesti kovaa työtä tekevälle organisaatiolle. Tämä on yhteinen urakka.

Kategoriat
Avainsanat
Nappi ylös

| Industrialprime.com |

Sosiaalinen media

Shares