Kuvassa vasemmalla Smilehousen toimitusjohtaja Jaakko Hartikainen, seurassaan Mikko Leinonen, Tiedon digitaalisen asiakaskokemuksen liiketoiminnasta vastaava johtaja.

Vahvaa kasvua luvassa – Tieto ostaa Smilehousen ja laajentaa digitaalisen asiakaskokemuksen liiketoimintaansa

Industrial Prime FI | joulukuu 3, 2015

Shares

Industrial Prime FI

joulukuu 3, 2015

Tieto on ilmoittanut ostavansa Smilehousen, Suomen johtavan toimijan monikanavaisen kaupankäynnin ratkaisuissa. Yrityskaupalla Tieto vahvistaa asemaansa yhtenä Pohjoismaiden johtavista yrityksistä digitaalisen asiakaskokemuksen alueella.

Vuonna 1999 perustettu Smilehouse on sähköisen kaupankäynnin edelläkävijä Suomessa. Yhdistämällä oman osaamisensa Smilehousen vahvuuksien kanssa Tieto voi jatkossa tarjota digitaalisen asiakaskokemuksen ratkaisuja entistä laaja-alaisemmin eri asiakasryhmille – kaupan ja finanssialan lisäksi myös teollisuuden, tietoliikennealan sekä energiasektorin toimijoille.

­– Tapasimme Smilehousen toimitusjohtaja Jaakko Hartikaisen kanssa ja näimme, että molemmat osapuolet haluavat laajentua siihen ympäristöön missä toinen jo toimii. Tiesimme heti, että tämä olisi täydellinen strateginen siirto, Tiedon digitaalisen asiakaskokemuksen liiketoiminnasta vastaava johtaja Mikko Leinonen kertoo.

Smilehouse konsolidoidaan Tietoon 1. joulukuuta 2015 alkaen, ja Smilehousen työllistämät 75 työntekijää siirtyvät Tiedon digitaalisen asiakaskokemuksen start-upin leipiin.

 

Markkina voimakkaassa kasvussa

Tieto panostaa vahvasti digitaalisen asiakaskokemuksen liiketoimintansa kasvuun. Alan pohjoismaisten markkinoiden ennustetaan kasvavan noin 20 %:n vuosivauhdilla. Tiedon osalta kasvu on ollut samaa luokkaa, Smilehousen puolestaan odotetaan kasvavan jopa markkinoita nopeammin.

Leinosen mukaan myös hänen luotsaamansa start-up-yksikkö on kasvanut odotusten mukaisesti. Uusia innovaatioita on jatkuvasti kehitteillä, ja pelkästään kuluvan vuoden aikana yksikköön on rekrytoitu 70 uutta työntekijää. Tuoreen yritysoston myötä sen palkkalistoilla on jo lähes 400 henkilöä.

Markkinan kysynnän kasvu on silti yllättänyt Leinosen positiivisesti.

– Yhä useammat yritykset haluavat aidosti kehittää asiakaskokemustaan uusin tavoin. Jopa hyvin perinteiset suomalaiset yritykset, jotka eivät ehkä koskaan ole pitäneet asiakaskokemusta erityisen tärkeänä, haluavat nyt lähteä profiloitumaan ja innovoimaan tällä alueella aivan uudella tavalla, Leinonen summaa.

Kategoriat
Avainsanat
Nappi ylös

Sosiaalinen media

Shares